Kolttasaamelaiset tänään

Luovutetulla Petsamon alueella syntyneitä kolttasaamelaisia on Inarin koltta-alueilla vuosi vuodelta vähemmän ja vähemmän. Petsamon aika on taakse jäänyttä elämää. Yhtenäisenä jatkumona II maailmansotaan asti säilynyt perinne ja elämäntapa murtui, kun menetettiin sen kantava voima:  kotiseutu ja perinteinen elinympäristö rikkauksineen.

Inarissa kolttasaamelaiset joutuivat aluksi kokemaan syrjintää ja painostusta sekä suomalaisten että muiden saamelaisten taholta. Monet nuoret halusivat peittää kolttasaamelaisuutensa ja tietoisesti luopua kaikista siihen liittyvistä näkyvistä tunnusmerkeistä kuten perinteisestä vaatetuksesta. Tultaessa 1970-luvulle kolttasaaamelaisten itsetunto alkoi kasvaa. Koltankieleen saatiin ortografia, kielen opetusta annettiin myös aikuisväestölle ja oppikirjoja tuotettiin, järjestettiin käsityökursseja perinteisten käsityötaitojen siirtämiseksi nuoremmalle polvelle. Oman kulttuurin ja perinteen harrastus muuttui tällöin suurelta osin esittäväksi kulttuuriksi. Perinteiset tanssit nostettiin esille, leu'dd-perinnettä tallennettiin äänilevylle, kirkkolauluja sekä evankeliumi- ja liturgiatekstejä käännettiin koltan kielelle ja yhteydet Kuolan niemimaalla asuviin sukulaisiin rakennettiin lähes seitsemän kymmenen vuoden tauon jälkeen.

Inariin sodan jälkeen syntynyt koltta-asutus on kokenut viime vuosikymmenten aikana suuria muutoksia. Luontaiselinkeinoille perustunut asutussuunnitelma ripotteli aikanaan perheet Näätämön suunnalla 60 kilometrin alueelle ja Keväjärven-Nellimin suunnalla 30-40 kilometrin alueelle. Ajateltiin, että selviytyäkseen uusilla alueilla perheet tarvitsevat riittävästi tilaa ympärilleen elinkeinojensa rakentamiseen. Syrjäinen asuminen vaikeutti kuitenkin toimeentulon hankkimista suurten ikäluokkien kohdalla. Ensin koettiin muuttoliike Etelä-Suomeen sekä naapurimaihin Ruotsiin ja Norjaan. Tänä päivänä suurin osa kolttaväestöstä saa toimeentulonsa palveluelinkeinoista. Sevettijärven ja Nellimin alueen nuori väki on hakeutunut asumaan Inarin kunnan tärkeimpiin keskuksiin Ivaloon ja Inariin sekä lähellä Ivaloa sijaitsevalle Keväjärven asutusalueelle turvatakseen työnsaanti- ja työssäkäyntimahdollisuutensa. Tämä kehitys on vähentänyt aktiiviväestön määrää Nellimissä ja Sevettijärvellä ja muuttanut niiden ikärakenteen hyvin epäedulliseksi. Kun nuoret perheet kaikkoavat kylistä, katoavat heidän mukanaan myös monet palvelut. Nellimin kylästä peruskoulun ala-aste on lakkautettu jo useita vuosia sitten. Sevettijärvellä koulun toiminnan jatkuminen alkaa näyttää uhanalaiselta, ellei väestökehitys käänny nopeasti myönteisempään suuntaan. Hyvän koulutuksen saaneet kolttanuoret eivät ole voineet palata kotiseudulleen, koska koulutusta vastaavaa työtä ei ole saatavilla.

Viimeiset vuosikymmenet kolttasaamelaisten lähihistoriassa ovat tuoneet kuitenkin merkittäviä parannuksia elämään. Sevettijärvelle saatiin kunnolliset tieyhteydet, sähkölinja, uudet ajanmukaiset asuintalot, koltankielen ja kolttakulttuurin opetusta edistävä yläaste, porotalouden tukitoimina EU-direktiivit täyttävä teurastamo, poronlihan jalostukseen ja matkailuelinkeinon harjoittamiseen tähtäävää yritystoimintaa sekä oma museo, Kolttien Perinnetalo. Nellimiin saatiin 1980-luvun lopulla uusi ortodoksikirkko, ehkä kiistanalaisina Kontosjärven tie sekä silta yli Paatsjoen Kessin alueelle työntyvine teineen, kalastuselinkeinon tukitoimina kalastus- ja –veneilysatama, porotalouden tukitoimien avulla poronlihan jalostustoimintaa sekä Metsähallituksen ja Museoviraston yhteistoimin kunnostama vanha Keskimäjärven uittoränni retkeilykohteeksi. Nellimin kerhotalo peruskorjattiin ja laajennettiin toimivaksi kokoontumispaikaksi kyläläisille. Tsarmijärvelle pystytettiin Matkamiehen risti keväjärveläisten ja nellimiläisten yhdistetyin voimin. Nellimin kylään syntyi yhtälailla uutta rakennuskantaa sekä yrityspuolella kahvila-, majoitus-, ruoka-, ohjelmapalvelutoimintaa. Keväjärven kylässä oli 1970-luvulle tultaessa kymmenkunta taloutta. Keväjärvestä kasvoi uudistuneen kolttalainsäädännön myötä yli 60 talouden ja noin 200 asukkaan kylä, josta kuitenkin perinteiset kyläpalvelut puuttuvat. Vuonna 2008 Keväjärven kylään valmistui pieni kodanmallinen tsasouna.

Merkittäväksi haasteeksi tulevaisuudessa tulee muodostumaan elävän yhteyden saaminen muualla Suomessa, koltta-alueen ja saamelaisalueen ulkopuolella, asuvaan kolttaväestöön. Heidän kohdallaan on tarpeen herättää tietoisuutta kolttasaamelaisuuden mahdollisuuksista, mutta on varmaan myös löydettävissä hyvää osaamista kolttasaamelaisten perinteistietoon ja puhuttuun kieleen nähden. Kenenkään ei ole enää tarpeen aliarvioida omia juuriaan. Etelämpänä Suomessa asuva nuori kolttasaamelainen nainen kertoo suhteestaan kolttasaamelaisuuteen, koltan kieleen ja ortodoksieen uskontoon vapautuneesti ja iloisesti vailla menneiden polvien alemmuuden tuntoja:

“Lapsuus ja nuoruus Sevettijärvellä on antanut hyvät lähtökohdat elämälle. Olen valtavan kiitollinen siitä, että sain elää lapsuuteni siellä. Rikas kulttuuriperintö on vaikuttanut uravalintaani ja antanut minulle kaikin puolin hyvät eväät. Jokapäiväisessä elämässäni kolttasaamelaisuus näkyy mm. yksittäisten kolttasaamelaisten sanontojen käyttönä. Ruokapöydässä kysyn lapsilta sujuvasti koltan kielellä, mitä he haluavat.  Ortodoksisuus on vahvin kulttuuria kantava voima. Ortodoksinen kirkko on tukenut kolttakulttuuria ja ansaitsee siitä suuren kiitoksen. Kolttasaamelainen kansanpuku on luonnollinen asuvalintani suuriin juhliin ja nautin sen saavuttamasta huomiosta. Tuon mielelläni esiin taustani ja kerron kaikille kiinnostuneille kolttasaamelaisuudesta. Kerron, mistä koltat ovat kotoisin ja millä tavalla heidän perinteensä eroaa muiden saamelaisten perinteestä.”