Kolttien musiikkiperinteestä

Kolttasaamelaisen vaimoihmisen tapa kutsua kotieläimiään - pihaporoja tai lampaita - oli kuin musiikkiesitys konsanaan. Hänen äänensä helisi, "däbätti", maanitteli, kutsui nimeltä, puhui omalla kielellä mitä hellyttävimmällä tavalla. Kotieläinten myötä on kadonnut nykypäivän elämästä tämä omaperäinen, ehkä kansanmusiikkiin luettava taito.

Leuddit - kolttasaamelaiset joiut - tulivat tunnetuksi kansanmusiikin tutkijoiden Armas Launiksen ja A. O. Väisäsen esiteltyä kirjoituksissaan ja tutkielmissaan myös olttaleuddeja. Myöhemmin leuddit ovat olleet myös kansanmusiikin professori Heikki Laitisen tutkimuskohteena.

Leuddit voidaan jakaa lyhyisiin, aforisminomaisiin eläinleuddeihin, myyttisiin, esimerkiksi paikkojen syntyhistorioihin liittyviin, leuddeihin sekä henkilöleuddeihin. Viimeksi mainittu ryhmä on laajin ja tänä päivänä parhaiten tunnettu. Tunturisaamelaisiin joikuihin verrattuna kolttakeuddit ovat melodisempia ja eeppisiä, sanonnaltaan kertovia. Henkilöleuddissa kerrotaan usein ihmiselämän taitekohtiin liittyvistä tapahtumista kuten rakastumisista, kosinnoista ja naimisiinmenoista, mutta myös jokapäiväisen elämän sattumuksista.

Leuddeja on laulettu yksin ollessa tai käsitöitä tehdessä, soudellessa ja porolla ajessa. Mutta leuddittu on myös seurallisissa tilanteissa, kun on vietetty juhlapäivää ystävien ja sukulaisten kanssa, istuttu pöydän ympärillä ja juhlistettu tapaamista pikareista juoduin maljoin ja maljapuhein. Leudd-musiikkia on tallennettu äänilevylle, jolla esiintyvät sevettijärveläiset Vassi Semenoja, Helena Semenoff ja Domna Fofonoff. Saamelaismuseo Siida ja Kansanmusiikki-instituutti julkaisivat vuonna 2007 kirjan ja cd-levyn Maaddârää'jji leeu'd - Esivanhempien leuddit. Teos perustuu professori Erkki Alakönnin tallenteisiin ja valokuviin ja sen ovat toimittaneet Marko Jouste, Elias Mosnikoff ja Seija Sivertsen. Maailmanmusiikin keskus julkaisi vuonna 2007 Son vuäinn - Hän näkee - Kolttasaamelaisten leuddeja Kuolasta.

Kietkamissa eli komsiossa nukutettavaa lasta on saateltu uneen kehtolauluin. Kuva: Museovirasto

Kolttasaamelaiseen musiikkiperinteeseen kuuluvat muiden itäisten heimojen tapaan kehtolaulut ja itkuvirret. Kietkamissa eli komsiossa nukutettavaa lasta on saateltu uneen kehtolauluin, joissa on yhteneväisiä piirteitä vastaavaan vienankarjalaiseen perinteeseen. Lähellä karjalaista ja venäläistä perinnettä on myös tapa laulaa itkuvirsiä. Itkuvirsiä on laulettu haudoilla, poikien ja miesten sotaan lähtiessä tai morsiamen kotoa lähtiessä.

Kansantanssit ovat Kuolan niemimaalle levinneet itäistä kulttuuritietä. Aluksi on tanssittu laulun säestyksellä, 1800-luvun loppuvuosikymmenillä 2- ja 3-rivisten hanureiden ja myöhemmin myös huuliharppujen säestyksellä. Vanhinta kerrostumaa edustaa miesten ja naisten vuorolaululla säestetty rivitanssi Ay nam ladan eli Tattarin kylvö. Tunnetuin tansseista lienee katrilli, mutta yhtälailla on tanssittu erilaisia kruugeja, korobuskaa, pas d'espagnea, krakoviakia, oiraa, sestjorkaa, vintjorkaa ja okkoldonaa - eurooppalaisia ja venäläisiä seura- ja kansantansseja. Kolttasaamelaisten kansantanssista on olemassa videotallenteita

Tanssilaulun taitajia ei kolttasaamelaisten keskuudessa juurikaan enää ole. Samoin ei nuoressa polvessa ole enää perinteisten tanssin säestysinstrumenttien -hanureiden tai huuliharppujen- soittajia. Sen sijaan leudd-perinne on elpynyt, ja nuoria taitajia on noussut esiintyviksi taiteilijoiksi asti. Myös viihdemusiikkia koltankielisin sanoituksin on tehty 1970-luvulta asti. Tunnetuin viihdemusiikin, mutta myös perinteisen leuddin taitaja on Jaakko Gauriloff. Hän on levyttänyt koltankielisiä laulelmiaan mm. Kuä'cǩǩem suäjai vuel'nn - Kotkan siipien alla. Viime aikoina kolttasaamelainen musiikki on saanut uusia muotoja: Tiina Sanila on julkaissut rockmusiikkia koltaksi.