Saamelaiset luokittelivat sairaudet kolmenlaisiin: jumalantauti, panentatauti ja tavallinen tauti. Jumalantauti oli sellainen pysyvä vamma, jonka ihminen oli saanut jo syntymässä. Panentatauti oli voimallisen ihmisen asettama ja sen saattoi poistaa vain toinen vielä voimakkaampi noita. Ns. tavallisen taudin hoitamiseen käytettiin moninaisia konsteja ja myös useita tällä sivustolla esiteltyjä kasveja. Hoitona käytettiin rohtoja ja voiteita, lumihaudetta tai kuumia hauteita, taulaamista ja uutteita.
”Saamelaisten on täytynyt jo muinoin tutkia keinoja siltä varalta että ihmiset sairastuvat… Ja siten he ovat joutuneet tutkimaan niin paljon…, että ovat saaneet selville sekä tautien lajit että pystyvät parantamaan useita vaivoja. Mutta tähän kirjaan ei sovi kirjoittaa aivan kaikkia konsteja, koska tätä kirjaa tullaan lukemaan ympäri maailmaa ja monien oppineitten herrojen ei sovi koskaan kuulla kaikkia konsteja. Eivät he usko niitä… he ihmettelisivät hänen voimaansa ja sitä, mistä se tulee…Saamelaisilla on perimätietoa, joka auttaa ihmistä itseään ylläpitämään terveyttään. Mitä paremmin tietää ja tuntee itsensä, lähiympäristön ja luonnonolot, sitä helpompaa on elää terveenä. Jos itse ei tiedä eikä osaa, täytyy kuitenkin tietää, mistä voi saada apua.” (Johan Turi: Kertomus saamelaisista, 1910)
”Kansanlääkintä käyttää hyväkseen luonnon ominaisuuksia, lääkekasveja ja voimia ekologisesti. Kaikki, mikä ympäristössä on, on käyttökelpoista, ja niinpä joka paikassa on omat lääkkeensä ja lääkintätapansa. Tällaisen lääkinnän päämääränä on pitää keho kokonaisvaltaisesti kunnossa, jotta ihminen ei sairastuisi”. (P.C. Jarvis, 1970)
