Pohjavesi purkautuu maan pintaan lähteinä. Lähteet ovat purojen alkupisteitä ja purot vuorostaan jokien ja järvien. Maan alta purkautuvan veden lämpötila on tasainen ympäri vuoden: kesällä vesi on viileää ja virkistävää ja talvella se pitää lähteen sulana. Saamelaiset ovat kutsuneet lähteitä kaltioiksi (gáldu).
Juomavettä ei ole juurikaan tarvinnut kantaa mukana, koska sitä löytyy Lapista lähes kaikkialta ympäröivästä luonnosta.Parhaana juomavetenä on pidetty virtaavaa purovettä ja maan alta purkautuvaa lähdevettä. Kaltion vesi on viileää ja raikasta kuumallakin säällä. Kaltiosta juodessa tulee ensin puhaltaa vedenpintaan, jotta veden pinta puhdistuu. Saamelaisilla on ollut erityisiä hanhen-, jäniksen- tai lampaan sääriluusta tehtyjä juomapillejä veden juomiseen sellaisissa paikoissa, joissa vettä ei voinut ammentaa tai joissa oli olemassa pelko hyönteisten pääsystä veden mukana vatsaan. Puhdas vesi on kaikkialla ollut tärkein ihmisen terveyttä ylläpitävä tekijä.
Saamelaiset ovat käyttäneet kaltioita myös ruuan säilömiseen. Kesällä liikkuva kylmä vesi pitää kalat ja hillat viileinä ja talvella sula vesi estää ruokien jäätymisen. Maitoakin saatettiin ennen säilöä lähteisiin maidottomia aikoja varten. Piiminyttä ja puuromaista maitoa käytettiin sekoittamalla sitä kahviin.
Lähteitä pidetään useissa kulttuureissa pyhinä paikkoina. Virolaisessa kansanperinteessä lähteet ovat olleet pyhiä ja myös lähdettä merkitsevä sana, ailikas, tarkoittaa pyhää. Nimitys juontuu germaanisesta pyhää tarkoittavasta sanasta ’heilig’. Usjoella sijaitsevat kolme saamelaisille pyhää Ailikas-tunturia ovat todennäköisesti saaneet nimensä samasta alkusanasta. Saamelaisten tunnetuimmat pyhät lähteet ovat Sulaojan lähde, Suttesája, Utsjoella ja Raaskaltio, Rássegáldu, Norjan puolella. Molemmissa paikoissa kasvaa runsaasti väinönputkea (Angelica Archangelica ssp.), jota on pidetty pyhänä rohdoskasvina. Sulaojan kautta virtaa vuodessa noin 32 000 kuutiometriä vettä (400 litraa sekunnissa) ja se on mittakaavaltaan Suomen suurin lähde.
Kaltioihin on liitetty Kaltiossa on asunut Lähteenhaltija, Čahkalákkis. Tenonsaamelainen kirjailija Kerttu Vuolab kertoo Lähteenhaltijasta näin:
”Lähteen haltija, Čáhkalakkis, on saamelaisten aarteen haltija, jolla on hopea- ja kultarahoja päässään ja vatsassaan. Aarteen haltija on leikkisä otus ja siksi sitä saattoikin pyytää vaikkapa nutukkaalla: Ihminen irrottaa kenkänsä pauloista, ottaa paulan ja piiloutuu sen pärkisen (nyörin) pään kanssa pensaaseen odottamaan. Otus huomaa kengän ja ryömii sen sisään. Istuskelee nutukkaassa ja leikkii paulalla. Alkaa kääriä paulaa ympärilleen ja hokee: – ”Minä käärin, käärin ja aina vain käärin”. Lopulta se käärii paulan kokonaan itsensä ympäri, kunnes näkyvillä on enää sen pää. Nyt ihmiselle on helppoa saada se kiinni. Ei tarvitse kuin mennä ja ottaa lähteen haltija syliinsä ja avata sen aarreluukut päässä ja vatsassa. Mutta täytyy muistaa, että kaiken riistämisellä ihminen saa päällensä vain ahneen kirouksen ja huonon onnen palkakseen moisesta röyhkeydestä.”
Lähteitä voi olla myös järvien pohjassa, jolloin ne voivat talvisin aiheuttaa jäähän uhkuavantoja. Talvisin suurikokoiset sulana pysyvät ja lumen alle kätkeytyvät kaltiot voivat olla vaarallisia niin poroille kuin ihmisillekin. Suomessa lähteitä on paljon ja Lapissa niitä on erityisen paljon. Peruskarttoihin lähteitä on merkitty yli 20 000. Monia lähteitä on tuhoutunut mm. teiden rakentamisen seurauksena.
