Ihminen on aina halunnut koristautua ja koristella esineitään. Värjääminen on ollut yksi koristelutavoista. Kasviväreillä ja -parkeilla voitiin värjätä esim. sisnoja, kankaita, villaa ja villalankoja. Kasvivärjäykseen sopivat villa-, puuvilla- ja pellavalangat joko valkoisena tai harmaana. Villalangat täytyy pestä, huuhdella ja pureuttaa ennen värjäystä, jotta väriaine saadaan tarttumaan.
Keltaista saatiin kanervasta sekä keltamataran ja ahomataran kukista, tunturikoivun ja vaivaiskoivun nuorista lehdistä, niittysuolaheinän juurista, tunturilieosta ja kangaskeltalieosta sekä useista jäkälälajeista, kuten katajan röyhelöstä ja seinäkeltajäkälästä. Erityisen kauniina pidettiin keltaisen sävyä, joka saatiin valmistamalla väriliemi lieoista ja koivun lehdistä. Toisinaan liekoja keitettiin kanervien kanssa. Liekojen käyttö ei rajoittunut kesään, sillä niitä voitiin kerätä myös lumen alta. Ne laitettiin tuoreina kuparikattilaan yhdessä värjättävien lankojen kanssa ja keitettiin tunnin verran. Niistä saatiin kestävä tummankeltainen väri.
Tarvitsemansa punaiset langat saamelaiset mielellään ostivat valmiina, mutta jos niitä ei ollut saatavilla, värjättiin langat kotona. Tärkein punaisen värin lähde oli ahomataran juuret, joita kaivettiin ylös kepin avulla. Kosteassa maassa kasvavien mataroiden juuria vältettiin, koska niiden tuottamaa väriä pidettiin liian tummana. Toisaalta pensaiden seassa olevien mataroiden juuret olivat liian hienoja ja antoivat väriä vain nimeksi. Langat keitettiin ensin mataran kukkien kanssa keltaiseksi ja vasta sen jälkeen punaiseksi juurien avulla. On arveltu, että mataroiden käyttö on periytynyt suomalaisilta samoin kuin kasvin saamenkielinen nimi.
Ainakin Ruotsin Lapissa saamelaiset käyttivät toisinaan rätvänän juurta värjätäkseen villaa punaiseksi. Yleisempää on kuitenkin ollut nahan värjääminen. Rätvänän juurta pureskeltiin, ja nahkaa siveltiin punaiseksi värjäytyneellä syljellä. Myös lepän kuorella on nahkoihin saatu punertava väri. Kotoperäisten värjäysaineiden lisäksi oli tarjolla Keski-Euroopasta tuotettua krappia eli alitsariinia, joka on värimataran kuivattua ja pilkottua juurta.
Punertavan ruskea väri saatiin kallioisokarve-nimisestä jäkälästä, jota kansanomaisesti kutsutaan kiventieraksi. Parhaimmat jäkälät kasvoivat veden ympäröivillä kivillä. Kiventierasta tehtyyn väriliemeen voitiin sekoittaa myös kanervaa.
Sianpuolukan varvuista saatiin ruskeaa ja harmaata. Harmaata ja mustaa villaa sekoittamalla saatiin villaan luonnostaan erilaisia harmaan ja ruskean sävyjä, joten värjääminen ei aina ollut tarpeen.
Sinistä väriä saatiin ainoastaan indigo-nimisestä väriaineesta. Sitä valmistettiin Keski-Euroopassa siellä kasvavasta värimorsingosta tai tropiikista tuoduista indigokasveista. Indigoa kaupattiin palloina ja kokkareina, jotka ennen värjäystä liotettiin ihmisen virtsaan. Lisäämällä indigoa kotoperäisistä kasveista valmistettuun keltaiseen väriliemeen saatiin vihreää. Indigoa on ollut kaupan kautta saatavilla jo hyvin varhain.
Lähes kaikki luonnon kasviväriaineet indigoa lukuun ottamatta on kiinnitettävä tekstiilikuituihin metallisuolojen avulla. Yleisimpiä näistä ns. puretusaineista ovat rauta- ja kuparivihtrilli (eli rauta- ja kuparisulfaatti) sekä aluna (alumiinia sisältävä kaksoissuola). Vihtrillejä ei välttämättä tarvittu, jos värjäys tehtiin padassa, josta korroosio oli irrottanut rautaa tai kuparia väriliemeen. Rauta taittoi värit harmahtavaan ja kupari vihertävään suuntaan. Aluna sen sijaan säilytty värit kirkkaina, mutta sitä oli hankittava ostamalla. Ruotsissa alunaa on valmistettu teollisesti jo 1600-luvulta lähtien. On mahdollista, että liekoja on käytetty korvaamaan alunaa, sillä ne sisältävät runsaasti alumiinia.
Parkit
Saamelaiset ovat käyttäneet erityisesti pajun kuorta nahan ja turkiksen parkitsemiseen. Pajulla parkitusta sisnanahasta ommellaan pukineita, asusteita, laukkuja ja pusseja. Koivuparkkia käytetään niin ikään sisna- ja nahkatöissä värinä ja parkitsemiseen. Koivu antaa sisnaan ruskeamman värin kuin paju mutta kovettaa sitä enemmän. Koivun parkkia käytettiin myös villalankojen ja verkkojen värjäykseen sekä puukäsitöiden koristelussa. Pureutusaineena on käytetty aiemmin tuhkaa ja myöhemmin kemikaaleja.
Parkkipata
Lepän parkista saatiin punaista väriainetta mm. rumpujen kuvioiden piirtämistä varten.
Verkkojen värjäys
Vanhanmallisia puuvillahavaksesta valmistettuja verkkoja piti värjätä, jotta niistä saatiin pyytäviä. Verkkojen värjäämiseen käytettiin vanhan puun ja koivujuurakon parkkia ja mustaa taulaa sekä suolaa ja tuhkaa. Keitokseen upotetuista verkoista tuli sävyltään ruskehtavia.
Parkilla värjättyä juuriköyttä
