Hilla, suomuurain, lakka

Rubus chamaemorus

Hillalla on suomeksi useita muitakin nimityksiä kuten lintti, luppa, löttö, muurama, muurain, muuro, nevamarja, suomarja, suomuurain, valakko, valokas, valokka ja valokki. Pohjoisessa hilla on ollut tärkeä kauppatavara ja ravintokasvi. Hillanpoiminnasta saadaan edelleenkin jonkin verran lisätuloa, mutta ennen vanhaan sillä oli vielä suurempi taloudellinen merkitys.

Hillaa on syöty sellaisenaan tai kalan kanssa. Sitä on myös sekoitettu maitoon, keittoon tai puuroon. Hillasta saa myös hyvänmakuista mehua. Carl von Linné kirjoitti, että saamelaiset herkuttelivat poronmaitoon muserretuilla hilloilla. Kolttasaamelaisilla oli tapana keittää hillat ja laittaa ne puiseen säilytysastiaan, ankkaan. Sitten marjat laitettiin lumen alle, missä ne säilyivät aina kevääseen saakka. Saamelaiset osasivat pakastamisen taidon jo muinoin. Hillaa voi säilyttää omassa liemessään myös läpi vuoden sulana pysyvässä lähteessä, kaltiossa.

Hilla auttoi pitämään ihmisen terveenä ja se ehkäisi keripukkia. Hilla virkistää ja voi auttaa kaamosmasennuksessa. Hilla voi myös edistää verenkiertoa ja lievittää märkiviä haavoja tai tulehduksia. Hillanlehtiä voi kuivata teeaineksiksi ja hillanlehtiteellä lääkitä kuumetta.

Hilla on monivuotinen, alkukesästä kukkiva ruohokasvi. Hede- ja emikukat ovat eri yksilöissä, ja marjat kehittyvät emikukista. Hillan kukat ovat arkoja hallalle, joten sadot voivat vaihdella suuresti. Hillaa esiintyy rämeillä ja korvissa. Sisältää C-vitamiinia 3-4 kertaa enemmän kuin appelsiini.