Mahla
Keväällä koivun rungossa ja oksissa virtaa mahlaa. Parkin alla olevaa mahlaista nilakerrosta voi maistaa puukolla raaputtamalla. Mahlaa voi ottaa talteen valuttamalla sitä astiaan tuoheen tehdyn reiän kautta.
T. I. Itkosen mukaan Itä-Lapissa koottiin ennen suuret määrät mahlaa talvella kaadettujen koivujen kannonpäistä, joihin koverrettiin keväällä syvennys, sekä kasvaviin puihin puukolla tehdyistä piirrosta. Mahlankeruu alkoi huhtikuun lopulla ja kesti kesäkuun puoliväliin saakka ja se oli naisten ja lasten työtä. Mahlaa juotiin sellaisenaan mutta siitä voitiin myös keittää velliä tai puuroa lisäämällä siihen jauhoja.
Kahvin ja teen korvikkeet
Kahvi yleistyi Euroopassa 1600-luvulla tupakoinnin leviämisen ohessa. 1700- ja 1800-luvuilla kahville asetettiin useita kieltomääräyksiä kauppapoliittisista syistä. Sotien aikana kahvin saanti oli ajoittain säännösteltyä. Kahvin jatkeena tai vastikkeena käytettiin Suomessa yleisimmin sikuria tai paahdettua viljaa. Pohjoisessa käytettiin erityisesti koivussa kasvavaa pakuria. Samaan tarkoitukseen voitiin käyttää myös horsman, voikukan ja rantavehnän juurta. Erityisesti teen ystävät kolttasaamelaiset keräsivät pakuria teeainekseksi. Teetä kutsuttiin ns. “pakkulateeksi”. Muualla Suomessa pakurista keitettyä teetä kutsuttiin ”tikkateeksi”.
Pakurin käyttö tunnetaan koko pohjoisella koivualueella. Sen rohdoskäytön juuret ovat todennäköisesti idässä, Siperiassa ja Kiinassa. Pakuri tunnetaan myös Japanin alkuperäiskansan ainujen parissa Hokkaidon saarella Pohjois-Japanissa. Venäläisessä ja itäeurooppalaisessa kansanlääkinnässä pakuriteellä ja -uutteella on hoidettu monia sairauksia vatsahaavasta syöpään ja ihosairauksiin. Pakurissa on runsaasti antioksidantteja ja muita ihmisen hyvinvointia edistäviä ainesosia. Pakuriteen on todettu vahvistavan immuniteettia eli elimistön puolustuskykyä sairauksia vastaan. Näiden ominaisuuksiensa vuoksi pakurista on tullut viime vuosina suosittu teeaines, ravintolisä ja luontaislääke.
Pakuria tulee kerätä vain elävästä puusta, jotta sen tehoaineet toimisivat. Se tulee irrottaa varoen ja puuta mahdollisimman vähän vahingoittaen. Saamelaisten kotiseutualueella pakurin kerääminen vähäisessä määrin omaan käyttöön on sallittua valtion mailla lukuun ottamatta kansallis- ja luonnonpuistoja. Muualla maassa kerääminen vaatii maanomistajan luvan, eikä lupia myönnetä luonnonsuojelualueille.
Pakuri jauhetaan käyttöä varten. Se kannattaa pilkkoa ja jauhaa tuoreena ja pehmeänä ja kuivattaa sitten muruset laakeassa astiassa. Jauhamisen voi tehdä esimerkiksi kahvi- tai viljamyllyllä. Kuivattua ja jauhettua pakuria voi säilyttää ilmatiiviissä lasipurkissa tai paperipussissa. Pakuritee valmistetaan keittämällä pieni määrä jauhettua pakuria vedessä ja laimentamalla ja tarvittaessa makeuttamalla siivilöityä juomaa maun mukaan. Pakuri muistuttaa maultaan jossakin määrin kahvia tai teetä.
Huom! Pakuria ei tule käyttää yhtä aikaa antibioottien kanssa. Sieniallergikkojen ei tule käyttää pakuria.
