Vuotuiskiertoa noudattavat inarilaiset saamelaisyhteisöt alkoivat viimeistään 1500-luvun loppupuolella kokoontua talvisin järven länsiosassa talvikyliin, joissa hoidettiin sekä sosiaaliset suhteet että yhteiskunnalliset asiat. Talvikylissä käytiin kotakäräjiä ja tehtiin yhteisöä koskevia päätöksiä, ja siellä vierailivat myös ulkoisen vallan edustajat, papit, tuomarit, kauppiaat ja verottajat.

Inarista löytyy kaksitoista talvikyläpaikkaa, mikä on enemmän kuin muista lapinkylistä yhteensä. Ne sijaitsevat yleensä pienten lampien tai jokien läheisyydessä, paikassa, josta kulkee useita reittejä suurempiin vesistöihin. Juutuajoen pohjoispuolella sijaitsee yksittäisiä talvikyläpaikkoja Einehjärvellä, Pielpajärven kirkolla ja Retsamojärvellä. Suoranainen talvikyläkeskittymä, kahdeksan talvikyläpaikkaa, sijaitsee Nukkumajoella ja yksi paikka läheisellä Lapinojan suulla. Talvikyliä kerrotaan siirretyn, kun alueen polttopuut, pettumännyt ja jäkälä ovat loppuneet, mutta Suomen Lapissa siirtäminen on ollut harvinaisempaa. Esimerkiksi osa Nukkumajoen asuinpaikoista on ollut samanaikaisesti asuttuja 1500-luvulta 1600-luvun lopulle.

Helposti havaittava muinaisjäännöstyyppi

Nukkumajoen talvikylien kodansijat erottuvat maastossa nelikulmaisina, noin metrin levyisinä ja 20-30 senttimetrin korkuisina kehävalleina, joiden koko on noin 5 x 5 metriä. Vallien keskellä näkyy selvästi suorakaiteenmuotoinen liesikiveys, ja vallissa on myös selkeä oviaukko. Jäänteet ovat peräisin turvepeitteisistä puukodista, joissa lattiaa on rajannut kuusikulmainen hirsikehikko. Kodan ylärakenteet, kotakorvat, ovat nojanneet kehikkoa vasten, ja kehikkoa on tuettu ulkopuolta hiekkavallilla. Turvekodat ovat olleet kiinteitä asumuksia, joissa on voitu talvisin asua vuosikymmenten ajan.

Nukkumajoki 2 - tarkimmin tutkittu talvikylä

Parhaiten Nukkumajoen talvikyläkohteista on tutkittu ns. Nukkumajoki 2, joka sijaitsee noin 100 metriä nykyisestä jokiuomasta länteen, kilometrin etäisyydellä Inarijärven rannasta. Paikalla sijaitsee 13 kodansijaa, joista kymmenen on tutkittu arkeologisin kaivauksin. Monivuotisten kaivausten runsaimman löytöryhmän muodostivat silvotut peuranluut, joita paikalta tallennettiin noin 500 kiloa. Jonkin verran luuaineistossa voitiin erottaa myös kalojen ja lintujen luita. Inarilaisten talviravinto muodostui siis pääasiassa peuran lihasta.

Christian Carpelan esittelee yleisölle kodansijaa Nukkumajoella.	Nukkumajoen tuontitavaroista erikoisimpia ovat pöytä- eli hedelmäveitset.

Esinelöydöt kertovat elämästä

Nukkumajoki 2 -kohteen kaivauksissa on löytynyt 517 esinettä tai niiden kappaletta, jotka kertovat inarilaisten ostokyvystä ja kauppayhteyksistä sekä mahdollisesti myös uskonnollisesta elämästä. Jokapäiväisistä metallisista käyttöesineistä voitaneen mainita kirveet, veitset, helat, padan osat, lyyranmuotoiset tulusraudat ja puukon terät.

Nukkumajoen kirveet ovat venäläistä tyyppiä, ja mahdollisesti osa puukonteristäkin on itäistä tuontia. Kaivauksissa tuli esiin myös pyyntivälineitä, kookkaita, rautaisia ongenkoukkuja, nuolenkärki sekä lyijyluoti. Vanhoissa asiakirjoissa inarilaisten kerrotaan käytäneen metsätyksessä tuliaseita jo 1600-luvulla, joten luotilöytö vahvistaa kirjallisia tietoja. Nukkumajoen tuontitavaroista erikoisimpia ovat pöytä- eli hedelmäveitset, jotka on valmistettu Keski- ja/tai Länsi-Euroopassa. Myös korulöydöissä kuvastuvat inarilaisten itäiset ja läntiset kontaktit. Hopeinen mariamonogrammi viittaa länteen ja pronssiset sormukset itään. Näiden lisäksi on löytynyt tinanappeja ja kappale hopealankapunosta.

Luu- ja sarviesineitä Nukkumajoelta on löytynyt vähän, mm. noitarummun vasara, mahdollinen nuolenkärki, pettuveitsi ja lusikoita. Osassa sarviesineitä on itäsaamelaiselle alueelle tyypillistä, vinoneliöistä ja niiden keskelle sijoittuvista pisteistä muodostuvaa piirtokoristelua. Kirjalliset lähteet kertovat inarilaisten käyneen kalastamassa Varangilla, joten kaivauksilla löydetyt hohkakivet kertonevat inarilaisten omista matkoista Jäämeren suuntaan.

Uskonnon ilmauksia asuinpaikalla

Hirsikotien ulkopuolisista silvottujen peuranluiden keskittymistä on löydetty suurin osa ehjistä esineistä ja nuolenkärjenmuotoisia kuparipellinpaloja. Pellinpalat ovat yleinen löytötyyppi Varangin ja Ruotsin saamelaisalueella. Niitä on esitetty käytetyn rahan asemasta kaupankäynnissä, mutta nuolenkärjen muotoisiksi vinoneliöiksi leikattuina niillä on saattanut olla myös jonkin uskontoon liittyvä merkitys. Esineitä sisältävät peuranluukerrostumat saattavat kertoa yhteisön jäsenten uhrauksista ja uskonnollisesta elämästä.

Talvikylistä talvitupiin

Nukkumajoen talvikylissä on asuttu 1500-luvun loppupuolelta lähtien. Nukkumajoki 2 -kohteen kaivauksilta on löytynyt vain yksi ajoittava raha, Moskovan suuriruhtinaan Ivan IV Vasiljevitshin, joka tunnettiin myöhemmin nimellä Iivana IV Julma, lyöttämä yhden kopeekan kolikko. Tätä ns. tipparahaa on lyöty aikavälillä 1535-1547, minkä jälkeen se on kulkeutunut Nukkumajoelle.

Nukkumajoen talvikyläpaikkojen ajoittamiseksi on teetetty radiohiiliajoituksia kotien puurakenteista sekä hiiltyneistä liesistä ja lattiapinnoista. Tarkimmat ajoitukset on saatu kuitenkin peuran luista ja sarvikappaleista, sillä kotarakenteissa ja polttopuuna on ilmeisesti käytetty eri-ikäistä kelohonkaa. Ajoitusten ja esinevertailujen perusteella Nukkumajoki 2 -talvikylän hirsikodissa on asuttu aina 1660-luvulle saakka. Uudeksi Inarin siidan talvikyläpaikaksi muodostui Pielpajärvi, sillä sinne rakennettiin kirkko vuonna 1646.

Eija Ojanlatva